Seuraa Atria Oyj

Maailman paras pihvi tulee Atrialta!

Lehdistötiedote   •   Heinä 05, 2018 13:56 EEST

JN Meat Internationalin perustaja ja omistaja John Sashi-Nielsen

Atrian suomalainen nurminaudan ulkofileepihvi on valittu maailman parhaaksi pihviksi World Steak Challenge -kilpailussa Lontoossa. Atrian tanskalainen yhteistyökumppani JN Meat International osallistui kilpailuun Atrian naudanlihatuotteilla ja voitti neljättä kertaa järjestettävissä kisoissa peräti neljä kuudesta kilpailukategoriasta.

- Olemme todella ylpeitä tästä palkinnosta, korkealaatuinen ja hyvän makuinen liha on meille erityisen intohimon kohde, toteaa JN Meat Internationalin perustaja ja omistaja John Sashi-Nielsen.

- Tuotteen laatu syntyy tiloilla. Siihen vaikuttavat oikea ruokinta, puhdas rehu ja juomavesi. Atria toimittaa meille maailman puhtainta ja parasta raaka-ainetta suomalaisilta tiloilta, kertoo John Sashi-Nielsen

World Steak Challenge -pihvikilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 22 maata ja 35 eri nautarotua.

Kilpailun tiedotteessa kerrotaan kilpailun tason olleen kova ja tasaväkinen. Suomalainen liha valittiin kilpailun parhaaksi, koska se oli täydellisesti marmoroitunut, se oli murea ja juureva maultaan. Tuomaristo arvioi erityisesti tuotteiden makua, väriä, marmoroitumista, rasvan koostumusta ja ulkonäköä.

- Toimitamme JN Meat Internationalille Tanskaan kaksi kertaa viikossa laadukasta suomalaista naudan lihaa ja sieltä he valitsivat nyt vielä parhaat palat mukaan kilpailuun. Käytännössä tyhjensimme palkintopöydän Lontoossa. Onhan tämä aivan upea asia Atrialle ja meidän tuottajille. Tietysti myös koko Suomelle, iloitsee Atria Suomen vientijohtaja Esa Mäki.

Word Steak Challenge 2018 voittajat:

World’s Best Steak:
JN Meat International, alkuperämaa Suomi / Atria 

World’s Best Sirloin:

JN Meat International, alkuperämaa Suomi / Atria

World’s Best Rib Eye:
JN Meat International, alkuperämaa Suomi / Atria

World’s Best Fillet:
ABP Poland, alkuperämaa Puola

World’s Best Grain-fed:
OSI International, alkuperämaa Saksa

World’s Best Grass-Fed:
JN Meat International, alkuperämaa Suomi / Atria

Lisätietoja antaa vientijohtaja Esa Mäki, p. 044 032 1079

Kilpailun verkkosivut:

www.worldsteakchallenge.com/
www.worldsteakchallenge.com/2018-winners/

Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama 115-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.

Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,44 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 500 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1991 lähtien.

Lisätietoja:
Atria yrityksenä: www.atria.com
Kotikokkaajat: www.atria.fi
Atrialaiset blogikirjoitukset: www.atriablogi.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti